Kirjoitin tekstin vuosia sitten (2019) ja luin sen läpi pohtien mikä on muuttunut. Omalla kohdalla ainakin ymmärrys hermoston yksilöllisyydestä. Myös se, että ajatus itsestä jotenkin parempana versioina ei ole muuttunut mitenkään. Olen juuri se versio, jota nykyhetkessä toteutan teoillani. Kasvu ihmisenä on sitten kokonaan eri asia.
Paras versio?
Olin kerran eräällä luennolla ja mieleeni jäi soimaan lause, ”ole paras painos itsestäsi”. Mitä se tarkoittaa? Jos olet oikea asshole, oletko parempana painoksensa vielä parempi asshole. Itsen ja oman toiminnan tutkiminen olisi varmasti parempi ratkaisu. Myös se asshole- tyyppi voi muuttaa suuntaansa, kunhan suostuu tutkimaan oman mielensä sopukoita ja toimintamallejaan.
Tieto ihmisen kehon ja mielen toiminnasta, nykytiedon mukaan, on vahvasti liitoksissa ymmärrykseen hermoston toiminnasta. Sen ymmärtämiseen, että hermostollisesti on olemassa synnynnäiset pysyvät rakenteet. Sen ymmärtämiseen, mikä ja mitkä hermoston toimintamallin käytön kehittymiseen on vaikuttanut aikoinaan. Saattaa olla, että vahvuudet ovatkin jääneet varjoon.
Itseen vaikuttavia tekijöitä tarkastellaan vuorovaikutuksen kokemuksen läpi. Tarkastelemalla historiaansa ja elämänsä ihmissuhteita ihminen voi yrittää ymmärtää, jos itsestä on kehittynyt itseä luontaisesti käyttävä versio, se asshole, tai sitten henkisen kasvun suunnan valinnut ihminen. Se, mitä ei ole voinut valita, on geenit ja kasvuympäristö.
Ihmisenä kasvaminen – kohti itsen tutkimista
Tähän itsenä kasvamisen suuntaan tutustuin 90- luvulla, kehoterapian koulutuksessa. Sillon ne olivat ulkopuolisista ”hörhöhommia”. Nykyisen ymmärryksen mukaan juuri elämisen perusrakennelmien tutkimista itsessä, ja niiden suhteesta kasvuympäristöön. Silloinen työskentely perustui länsimaiseen somaatttisen psykologian näkökulmaan ( Reich, W.). Tarkastelun kohteena oli hengitys, sekä autonomisen hermoston toiminnan ymmärtäminen. Keskiössä oli tietoisuus itsestä, kehotietoisuus ja sen ymmärtäminen, sekä kehon jännitystilojen purkaminen. Kehon jännitysten purkaminen rauhassa, kuunnellen ja ennenkaikkea turvallisesti. (Boyesen, G.) Turvallisesti sen vuoksi, että meillä jokaisella on omat elämämisen aikaansaamat traumamme. Ovat ne sitten pieniä tai isoja muistoja historiastamme. Niitä ei pidä saada väkisin koettavaksi ja näkyville. Ne ovat piiloutuneena kehon jännitysten alle, ja keho suojaa näin mieltä. Oman fyysisen, psyykkisen ja henkisen tien kulkeneena tiedän, ne on kohdattava pienissä osissa. Lempilauseeni on ”Koska et ole eilen syntynyt, niitä ei tänään pureta”.
Vagushermo ei siis ole mikään uusia asia, jo kehoterapiassa sen rooli oli vahvana esillä. Hermostoa tarkasteltiin, jopa ymmärrettiin ylivirittyneestä tai alivireästä tilassa. Molemmat suunnat oli opeteltava tunnistamaan, löytääkseen sen ajoittaisen sopusointuisen välitilan. Oli myös ymmärrettävä, miten keho reagoi. Nykyisin tieto on lisääntynyt vaguksen osista ja toimintamalleistamme hermoston reagoidessa. Esimerkiksi George Downingin kehoteorioita kuunnellaan ja tutkitaan nyt tarkasti.
Tunnetko ainutlaatuisen itsesi
Ihmisellä on mielestäni luontainen tarve tuntea itsensä. Omia ”olojaan” kohtaamalla ihmisenä kasvaminen on mahdollista. Olot kehoon ovat syntyneet elämän matkan varrella, silloinkin kun niitä ei ole vielä ymmärtänyt. Tai sitten myöhemmin, mutta niitä ei ole käsitellyt. Molemmissa tapauksissa ollaan oltu suhteessa ympäristöön, vuorovaikutukseen ja itseen. Kaikki on siis valmiina odottamssa ihmisessä . Saadakseen omat olonsa, tunteensa ja ajatuksensa tunnistettaviksi ja koetuksi, saataa ihminen tarvita lempeää ohjausta matkan varrella. Sopu, itsen ja menneisyytensä kanssa on joskus tehtävä, että tämä on mahdollista.
Yksinkertainen totuus on mielestäni tässä. ”Paras mahdollinen sinä, näyttäytyy siinä kuinka hyvin kohtelet muita.”
.
terveisin Ulla