Palautumissyndrooma

Ihmisen terveyttä tutkitaan ja sille luodaan tutkimusten pohjalta globaalistikin ymmärrettävä nimittäjä. Varsinkin tuki- ja liikuntaelinpuolelta löytyy erilaisia syndrooman nimellä kulkevia nimityksiä ihmisen terveyden puutteesta. Syndrooma siis tarkoittaa oireyhtymää eli joukkoa samanaikaisia oireita tai ilmiöitä, jotka vastaavat tiettyä häiriötä (esim. fyysistä tai psyykkistä) tai sairautta, jolle on yleensä olemassa lääketieteellinen diagnoosi.

Pohdin sitten mitä olisi ns. palautumissyndrooma. Tältä pohjalta ajateltuna se olisi joukko psyykkisiä ja fyysisiä oireita, jotka altistavat ihmisen väsymykseen, kipuun, ja pitkittyneet oireet voivat johtaa jopa vakavaan sairastumiseen. Mitään erityistä paikkaa ihmisessä tälle ei voi nimittää, kuten esim. piriformissyndroomassa (pakaran ja takareiden tylppä kipu), vaan tämä on hyvin kattava kokonaisvaltainen elämään ja toimintakykyyn vaikuttava oirekirjo. Muistathan, että en tee työssänikään ainuttakaan diagnoosia, vaan tässäkin leikittelen tällä diagnoosiajatuksella.

Toivon tämän pohdintani auttavan, että me saisimme kuvan siitä, että olisi suhtauduttava vakavasti palautumisen puutteeseen, kun oireet viittaavat sen tarpeeseen. Ihminen ei ole sairas, vaan toimintakyky on heikentynyt palautumisen tilan puuttuessa. Ihminen ei joudu sairaus-, vaan kuntoutumis- tai palautumislomalle. Kuntoutumaan pitkäänkin jatkuneesta kuormituksesta, jossa voimavarat eivät ole riittäneet. Tässä on tuen ja seurannan paikka terveydenhuollolle. Tätä ei kokemukseni mukaan riittävästi tapahdu.

Alla on taulukko, johon olisi hyvä havahtua. Taulukon kohdat ovat satunnaisessa järjestyksessä. Näihin oireisiin ei enää ulkoinen ympäristö voi suuresti vaikuttaa, vaan ratkaisut on muutoksessa tehtävä yksilöllisesti, ulkoisen ympäristön tuella. Ulkoinen ympäristö (työ- ja lähiympäristö ja terveydenhuolto) voi käyttäytymis- ja toimintamalleillaan parhaimmillaan estää näiden oireiden kehittymistä. Se olisi todella ennakoivaa terveydenhoitoa.

Neurovallankumous

Onneksemme elämme aikaa, jossa aivan kumouksellisesti tarkastellaan, lääkäri, antropologi ja tutkimusjohtaja Marja-Liisa Honkasalon sanoin, kaikkea kummallistakin. ”Hänen mukaansa aivotutkimus on kehittynyt hurjasti. Uusista neurotieteellisistä löydöksistä uutisoidaaan paljon. Puhutaan aivollistumisen ajasta ja neurovallankumouksesta.”
Honkasalo itse tutkii todella kummia tapahtumia ja ihmeellisiä ilmiöitä ihmisen elämässä.

Neurovallankumous tarkoittaa sitä, että saamme yhä tarkemmin selville, mitä tapahtuu meidän hermostossamme, aivoissa ja sisikunnassa. Aivokuvantamisen avulla ihmisen reagointia voidaan todentaa ja hermoston tilaa tulkita aiempaa luotettavammin. (Jotkut ihmiset haluavat ja tarvitsevat dataa ja mittaustuloksia varmistaakseen kokemuksellisia asioita.) Neurovallankumous on tietyllä tavalla omaakin arkipäivää. Yksinkertaistettuna se tarkoittaa neurologian ymmärtämistä omassa työssä, siten että tiedät ja tunnistat aivojen ja hermoston toiminnan mekanismit (esim. pitkittyneen kivun malli ja traumatisoituminen). Nykyisin puretaan hermoston kuormittumista yksilöllisyyttä kunnioittaen, tukeutuen juurikin neurotieteen lainalaisuuksiin. Lainalaisuus omassa työssä tarkoittaa, että ymmärrän kuinka aktivoin ihmisen herkän fyysisen, psyykkisen, emotionaalisen ja sosiaalisen viestijärjestelmän ja saatan ihmistä kohti turvaa ja terveyttä.

Inhimillisyys

Oireita selittäviksi on tullut neurotieteen ymmärrys ja tieto. Voisiko tämä olla myös tie kohti yksilön kohtelun inhimillisyyttä ja yhteiskunnallista inhimillisyyttä? Ihminen ei ole resurssi, tai kohde, vaan herkästi reagoiva olento koko elämänsä ajan. Voisiko juurikin tämän palautumissyndrooman tiedostaminen olla inhimillisyyttä? Sen ymmärtämistä, että me emme voi jatkaa elämää samalla tavoin kuin aiemmin? Ei yksilönä, eikä yhteisönä.

Terveisin Ulla

https://www.terve.fi/artikkelit/marja-liisa-honkasalo-tata-aikaa-leimaa-henkisyyden-kaipuu

.