Olin palaamassa luennoimasta ja istuin junassa kotimatkalla. Viereeni tupsahti nuorehko mies ja meille kehkeytyi mielenkiintoinen keskustelu. Keskustelu alkoi siitä, kuinka tasoittavaa juomaa täytyi saada, kun edellinen ilta painoi aivoja ja kehoa. Oli etsittävä itselle nollatilaa. Kerroin ymmärtäväni. Keskustelu jatkui aiheella, että jotenkin täytyy palautua kovasta työn kuormituksesta. Mietin olenko hiljaa vai sanonko jotain aiheeseen liittyvää. Olin vielä hieman työvireessä, joten päätin avata keskustelun aiheesta palautuminen ja purkaa jälleen palautumisen höpönhöpöjä.
Päädyimme keskustelumme edetessä siihen, että ihmisiltä on kadonnut kyky keskittyä hetkeen. Somettaminen ja jatkuva viriketulva vievät huomioimme työssä ja vapaalla. Jatkuva viriketulva aktivoi nopean dopamiinin tuoton ja siten aivojen kuormittumisen. Päädyimme myös siihen, että ihmiset eivät ymmärrä yksilöllistä palautumisen tarvetta ja sitä mitä palautuminen tarkoittaa. Matkakumppanini kertoi, että hän kuvitteli palautuvansa kuusi kertaa viikossa tapahtuvalla kovalla salitreenillä. Siitä tuli kuitenkin vain kova väsy työväsymyksen päälle. Tätä asiaa hieman matkan aikana säädettiin kokonaiskuormituksen suhteen paremmalle ajatus- ja toimintamallille.
Olin juuri puhunut siitä luennolla, kuinka me ihmiset räpiköimme palautumisen iinfotulvan tiedon kanssa ja pyrimme tuomaan sitä ohjeen mukaisesti käytäntöön. Infoa tulee fysiologisen ja psykologisen palautumisen alueilta, uusia tutkimuksia julkaistaan, luonto ja kylmäaltistus puhuttaa kaikkien palauttajana ja viimeisimpänä palauttavat laitteet, joilla ympäröimme itsemme. Ei ihme, jos ei ymmärrä mitä tulisi tehdä muuttaakseen kuormittunutta tilaansa. Voimme kuitenkin aina vain huonommin, jaksamisen vaikeudet, uupumus, väsymys ja univaikeudet ovat yhteiskunnassamme arkipäivää. Palautumisen puutostila on kansatautejamme.
Pohdintaa
”Voiko kukaan järkevä ajattelija olettaakaan, että tästä psykofysiologisesta pitkään jatkuneesta epätasapainon tilasta hypätään suoraan palautumiseen jollakin tekemisellä tai miettimättömyyden tilalla. Pinttynyt toimintamalli saattaa olla varhainen, ulkoa opittu malli, jota on oppinut käyttämään sen kuormittavasta vaikutuksesta huolimatta. Oletetaan, että keho tottelee ja luovuttaa noin vain pinttyneen hermoston toimintamallin ja siirtyy palautumisautomaatioon. Ajatus, että se riittää, kun annan mielelleni sopivia työn jälkeistä irrottautumisen psykologisia malleja ja kuormittuneeseen hermostoon uusien taitojen oppimisen iloja. Tai yrittämällä panostaa hyviin ihmissuhteisiin, kun emotionaalinen ja sosiaalinen tila huutaa itselle hiljaista ”retriittiä” edes hetkeksi. Tai lisäämällä liikuntaa kuormittuneeseen kehoon, ratkaisen tämän piinaavan tehokkuutta alentavan ongelman. Väitän vahvasti, että tiedän mistä puhun, kun tiedon ja kokemukseni pohjalta 30 vuoden asiakastyöstä sanoin, että ei ihan toimi. Tämä on sitä palautumisen höpönhöpöä. Ihmiselle itselleen vain rakentuu malli, että en osaa tehdä tätäkään. Myös ajatus siitä, että olen jotenkin kehollisesti viallinen, on vaarassa muuttua omaksi totuudeksi.”
Avain itseen on kehomielen itsetuntemus. Toimintamalli on aina yksilöllinen. Kuormittuminen tapahtuu yksilöllisten elämässä opittujen mekanismien ja hermoston yksilöllisen toiminnan kautta. Siten myös kehollisilla voimien keräämisellä (voimavarat) on yksilölliset mallit. Kaiken tämän lisäksi myös palautumisella on yksilölliset mallit. Oman hermoston kuormittumisen tavan ja herkkyyden ymmärtäessä, voi tehdä sen suhteen valintoja, kuinka itse lataa voimavaroja. Voimavarapankkiaan täyttäessä on sillä tiellä, joka johtaa kohti tasapainoa. Sympaattisen hermoston pitkittynyt tila suuntaa silloin kohti parasympaattista toipumisen, elpymisen, kasvamisen ja parantumisen kehomielen tilaa. Tasapainoisesta tilasta on mahdollisuus sellaiseen asiaan kuin palautumiseen, tilaan jossa vallitsee nauttiminen, ajattomuus ja suorittamattomuus. Vuosikymmeniä palautumisen asioita tutkineena, opiskelleena, eri teorioita tiedostaen, tiedän että oikotietä ei ole.
Pikkuhiljaa alamme ymmärtämään tätä hermoston asiaa laajemminkin. Ymmärtää esimerkiksi neurotieteen avulla meissä tapahtuvia asioita.
Uudet asiat ja näkökulmat, kuten tutkimuskin, vaatii vain aikaa sulautuakseen vanhoihin järjestelmiin. Olisko tässä kohdassa syytä kuunnella tyytyväisiä asiakkaita? Sitä, miten he ovat oivaltaneet oman toiminnan ja hermoston tunnistamisen olevan avain kestävään hyvinvointiin ja ennakoivaan terveydenhuoltoon? Se näyttäytyy yksikertaisesti kehon voimana ja tasapainona. Tuskin heidän keho valehtelee, silloin kun se jaksaa, elpyy ja toipuu?
terveisin Ulla
.