Myönteinen kehosuhde

3.5.2023

Kirjoitin tästä aiheesta ensimmäisen kerran kuusi vuotta sitten, silloisessa vanhassa blogissani. Ajattelin nyt, kesän tullessa,  muistuttaa kehostaan pitämisen tärkeydestä. Kesä kun kuorii meistä vaatekerroksia ja tutkimme tarkemmin, mitä talven aikana on itsellemme tapahtunut.

Oletko kehokaverisi ystävä?

Kuinka kehokaveriisi suhtaudut? Oletko ulkoistanut kehollisen ulkonäkösi? Muistathan, että ulkonäkösi on omasi, ei median luoma kuva. Se mediakuva on lopuksi hyvin hauras ja vaikea ylläpidettävä. Oma kehosi on vahva ja olemassa oleva. Se elää ja hengittää tätä päivää juuri nyt. Milloin olet astellut peilikuvasi ohi ja kiittänyt näkemääsi? Kiittänyt aamusin peilikuvaa ja sen hetkistä terveyttä, mitä se kunkin kohdalla edustaakin.

Muistathan tämän seuraavan huomennakin. Näkemäsi ei ehkä ole sitä mitä meille nyt myydään eli tiukkuutta ja vahvuutta kaikissa lihaksissa. Varsinkin (takamus) gluteus maximus ja minimus ovat terhakkaina. Keskivartalo hallittuna ja tiukkana. Käsivarsien puolustavan puolen lihakset pullistelevat hihasta.)

Silloin kun sairastut, tai läheisesi sairastuu, huomaat kehosi ehkä tärkeimmän asian, terveyden ja toimivuuden. Tässä kohdassa tarkoitan vaikka vain pelkkää flunssaan sairastumista. Olet ehkä huomannut tämän, tehnyt elämän kanssa kauppaa, teen mitä tahansa kun vain olisin terve. Sitten kun tervehdyt unohdat kehosi.

Liiku ja palaudu

Liikunta ja palautuminen ovat asioita, joita kehossa on hyvä vaalia. Sopivassa suhteessa ne palvovat toisiaan. Ne kantavat vuosikymmeniä eteenpäin, mahdollisimman terveeseen vanhuuteen saakka. Kehomme on luotu liikkuvaksi, kuormitettavaksi, venytettäväksi, rasitettavaksi, koeteltavaksi ja käytettäväksi. Kehomme on myös luotu rentoutumaan, olemaan, lepäämään, rauhoittumaan, keskittymään, elpymään. Mitäpä jos lumoutuisit omasta itsestäsi, tekisit sitä mikä liikkuminen tuntuu juuri sinusta mukavalta ja palautuisit sen jälkeen.  Ilman painetta ulkonäön muutokseen tai kuntokuurimaiseen toimintaan. Ihan vain nauttisit.

Myönteinen kehosuhde

Myönteinen kehokokemus rakentuu kehon pystyvyyden ja minäpystyvyyden kokemuksen kautta. Näkemättä peileistä itseäsi ja tekemistäsi, voit tuntea kehon liikkeen tai liikkumattomuuden. Voit tuntea itsesi toimintaan pystyvänä tai pysähtymiseen kykenevänä. (Palautumisohjelmat) Ilman suorittamista tehty liike on nautinnollista ja myönteistä kehokohtaamista. Myös mieli on kehossa. Myönteinen kehokohtaaminen johtaa myönteiseen mieleen. Mieli on onneksemme johdettavissa. Mielen ohjaamiseen  liittyy ajatuksiin itsestä. Ajatukset itsestä on itse valittavissa, myönteisinä tai kielteisinä. Onko sinulle ajatuksissasi ominaista myönteinen kehokohtaaminen?

Oma kokemus

Olen näitä pohtinut itsekin. Milloin on tyytyväinen itseensä? Jotenkin matkan varrella olen huomannut, kun elämä ottaa ja antaa asioita, se asettaa samalla oikeat mittasuhteet. Tuota voin parantaa, se lisää hyvinvointiani. Teen sen mikä parantaa oloa, hyvinvointia ja terveyttä. Teen asioita nautinnolla. Annan aikaa palautumiselle, koska tarvitsen sitä päivä päivältä enemmän. Peiliin katsoessa olen jo vuosia voinut sanoa: Kyllä on hyvä!

Terveisin Ulla

Psykofyysinen fysioterapeutti ja palautumiskouluttaja

 

Share This