Tarve turvallisuuteen
Havahduin tähän asiaan jälleen hermostokoulutuksessa. Perustava kysymys ympäristön tarkastelussa on ”Olenko turvassa”? Seuraavaksi tulee rakkauden tuntemus; rakastanko ja rakastetaanko minua. Kolmantena se, mitä voin tehdä, ratkaista tai muuttaa. Liittyvät tietysti kaikki aivojen kehitykseen. Turva on se tila, jota kaikki solumme kaipaavat. Ne tarvitsevat jatkuvasti turvallisuutta ja tasapainoa.
Mietitkö koskaan, kuinka voisit tässä päivässä valita elämääsi turvaa ja tasapainoa? Tarkoittaa tietysti, että olet saanut tarpeeksesi epätasapainosta, joka johtuu pelosta. Haluatko parasympaattiseen tilaan eli PALAUTUA?
On suostuttava katsomaan elämää hieman pintaa syvemmältä. Ei pelkästään solujen ja hermoston anatomian ja fysiologian toiminnan kautta, vaan monimuotoisena palautumisen kokonaisuutena. Monimuotoisuuteen liittyy oma tunneympäristö ja elinympäristö.
Alhaalta ylös ja syvältä kohti pintaa
Elimistömme reagoi hermoston kautta alhaalta ylös ja ylhäältä alas. Nykytiedon mukaan alhaalta ylös tuleva tieto on laajaa tietoa. Tämän tiedonannon varassa olemme toimintamme puitteissa elämämme alusta lähtien. Elimistön tärkein tarve on olla hengissä, hamuta ruokaa, etsiä ruokaa ja olla turvassa tätä tehdessä. Hyvin alkukantaisia toimintaa. Aivohermot ovat aktiivisena elämän alusta – aina loppuun saakka tässä toiminnassa. Huomaat sen ehkä vieläkin, kun olet yksin liikkeellä vaikkapa ravintolassa. On siis nälkä, etsit jopa hajun perusteella ravintoa, tavoitat silmien avulla ravintoa, joka tyynnyttää ja tyydyttää tarpeitasi. Sitten etsit paikan, jossa istut ja ruokailet. Haetko turvallista seinustaa selän taakse, varmistatko sen, että pääset sinne ja sieltä pois mahdollisimman helposti. Varmistako, että sinulla on riittävästi tilaa ympärillä? Kiinnitätkö huomioita meluisiin ihmisiin ja mielelläsi välttelet heitä. Samoin välttelet uhkaa, joka saattaa huokua jonkin ihmisen ympäriltä. Tämä on automaatio, joka käynnistyy suurella osalla ihmisiä.
”Varmistat turvallisuuden kehän itsellesi ja välttelet pelon ilmapiiriä”.
Elämän alkutaival
Kaiken ollessa hyvin, turvallisuuden, kasvamisen ja kehittymisen ilmapiiri vallitsee. Empatiaan oppinut lapsi kohtelee hyvin toista ihmistä. Turvallisuus on vallitseva tila. Näin meidän kaikkien onneksi tapahtuu hyvin usein ja elämä kulkee eteenpäin. Elämässä kohdataan tältä pohjalta hyviä asioita ja vaikeita asioista, ja molemmista selvitään oikein hyvin.
Toivottavasti meistä jokaisella on ollut mahdollisuus lapsuudessa turvallisuuden kokemuksiin. Vaikka näin olisikin ollut, niin lapsuudessa monet asiat ovat turvattomuuden toistuvia kokemuksista. Syntyy uhkien ja pelon ilmapiiri. Otetaan esimerkiksi sairaus, riippuvuus tai mikä tahansa uhkamuisto mieleesi juolahtaa. Tunnistat ehkä omasta historiasta jotain tähän viittaavaa. Tapahtuma, joka olemassaolollaan luo pelkoa ja epävarmuutta, jota lapsen mieli ei pysty käsittelemään. Uhan ja pelon ilmapiiri syntyy ja se alkaa elämään kehollista elämää pienessä ihmisessä. Turvallisuuden tila voi olla olemassa, mutta pelon asetelma on saanut jalansijan hermoston ja mielen tasolla. Myöhemmin siitä muodostuu malli ja rutiini, jota toiminta- ja käyttäytymismalliksikin kutsutaan. Kehossa ne ilmenevät tonuksen vaihtelevina tiloina. Tonus on se tila joka tuottaa jatkuessaan lukemattomia oireita.
Lapsi kasvaa, aloittaa koulun ja sitoutuu uuteen laumaansa. Laumalla on johtaja tai useampia lauman sisäisiä pikkujohtajia. Miten monella lapsella onkaan turvattomuuden tila elämänsä ohjenuorana. Turvattomuuden vuoksihan sitten puolustaudutaan. Puolustaminen tapahtuu saadun mallin tai opittujen keinojen mukaisesti. Käänteisesti sitten opitusta pelon ilmapiirin luomisesta on tullut oma turva. Lauman turvattomien pikkujohtajien itsensä ilmaisemisen muoto on sitten toisten vähättely, ingooraaminen tai fyysisen turvattomuuden tilan luominen. Tai sitten tässä vaiheessa vielä tiedostamaton vallan käyttö. Pelon ilmapiirissä kasvaa myös alistuvia ja miellyttämiseen sitoutuneita lapsia. Näiden mainittujen lapsuuden mallien kohdatessa voimme vain arvailla tapahtumien kulkua. Opin tiellä ei vallitsekkaan oppimisen ilo ja turva, vaan pelon ilmapiiri.
Aikuinen ja työelämä
Kaiken ollessa hyvin, turvallisuuden, kasvamisen ja kehittymisen ilmapiiri vallitsee. Empatian kautta kohtaava aikuinen ihminen kohtelee hyvin toista ihmistä. Turvallisuus on vallitseva tila työpaikoilla, perheessä ja muissakin toimintaympäristöissä vallitseva tila. ihmisellä on kyky nähdä asioita muustakin, kuin omasta näkökulmastaan. Meneekö se näin, vai onko seuraava monen todellisuutta?
Elämme koettujen oppien pohjalta. Kohtaamme uuden ympäristömme jossain vaiheessa elämää, ja seurauksena on opiskelu- ja työlaumamme kanssa toimiminen. Elämä on kulkenut uomassaan, mahdollinen perhe on rakentunut tai valintana on ollut itsenäinen elämä. Tarve turvallisuuteen on olemassa, mutta sen ylläpitäminen vaatii yhä enemmän voimia. Ympäristön kautta rakennettu turva ei kestä, kun sisin voi huonosti. Sisällä on pelon ilmapiiri, turvan puuttuessa.
”Ulkoisesti rakennettu turvallisuuden kehä murtuu. Seurauksen on jatkuvaa toimintaa, kiireettä, stressiä ja jaksamisen vaikeutta. Ihminen saattaa ruokkia tätä toimintaa muiden kanssa ja lopulta puhe on pelkkää kuormittuneen ihmisen puhetta, kunnes kehon tai mielen sairastuminen tapahtuu. Aivot kuuntelevat, keho reagoi tähän puheeseen ja pelon ilmapiiri on jälleen hereillä. Elimistö ilmoittaa oireilla, kivuilla, säryillä ja unettomuudella huonosta olostaan. Selittämättömät tuntemukset vilahtelevat ja rakennettu turvallisuus järkkyy.”
Samassa työlaumassa on ehkä muitakin samoin oireilevia. Pelon ilmapiiri tulee yhä näkyvämmäksi. Suorittaminen ja puskemisen tai luovuttavan ja miellyttäjän malli, sekä niiden syntymisen juuret alkavat näyttäytyä. Se näyttäytyy myös perhe ja yksityiselämässä.
Uhan ja pelon ilmapiirin lisääntyessä hyvinvointi katoaa samaa vauhtia. Vielä jollain keinolla pyritään säilyttämään rakennettu turvallisuuden ilmapiiri. Puretaan sisäistä painetta itseä rankaisevaan liikkumiseen, lukuisiin harrastuksiin, lomamatkoihin, vaihtuviin ihmissuhteisiin, jopa nautintoaineisiin. Muitakin malleja on, nämä ehkä vielä helpoimmasta päästä. Jäytävä sisäinen tunne nousee kuitenkin pintaan.
Nämä uuvahtamisen tai puskemisen kohdat ovat paikkoja, joissa on mahdollisuus tarkastella omaa elämää ja sen rakentumista. Väistämättä meillä jokaisella on jotain tai jokin asia joka järisyttää omia rakenteita. Pelon ilmapiirin murtamiseen tarvitaan rohkeutta. Uskallusta tarkastella elämänsä rakentumista. Turvan tunne palautuu vähentämällä pelkoa aiheuttavia asioita. Siis tässä kohdassa on kohdattava omia muistoja, täyttymättömiä tarpeita ja sitä tunne-energiaa, jota on itseensä ja soluihinsa näiden tapahtumien myötä varastoinut. Tunteet ovat se asia, joka meissä on tuskallisin kohdattava. Sen tunnistaminen, että omien valintojen tekeminen on tapahtunut hyvin varhaisilla ajatusmalleilla. On rakentunut vääränlainen pystyvyyden tai epäonnistumisen malli. On rakentunut malli, jolla miellytetään selvitäkseen. Silloin, kun nämä rakenteet pettävät ollaan tekemisissä pelon ilmapiirin kanssa. Kuinka rauhoittaa itsensä? Kuinka saa aidon turvallisuuden kehän?
Kuinka voit, sisäinen lapsi?
Alastomuus omille tunteille on mahdollisuus. Näkeminen miten ja mikä ne rakenteet on aikaansaanut. Tarkastelemalla niitä tämän hetken aikuisen näkökulmasta, ei lapsen. Lapsi sinussa on hädissään ja tarvitsee aikuisen tuomaa turvaa. Antamalla turvaa sille lapselle, joka on ne joutunut kokemaan. Vuosikymmeniä on puhuttu sisäisestä maailmasta, ns. sisäisestä lapsuudestasi. Nykytieteen mukaan voidaan pohtia ihmisen varhaisen vuorovaikutuksen vaikutuksia. Ovatko monet pahoinvoinnit malleja varhaisilta ajoilta, eikä niinkään sairauksia? Onko tapa toimia ollutkin taito selvitä aiemmista hetkistä ja nyt nämä mallit ovatkin vääränlaista turvaa. Aikuinen ihminen ajattelee ja tunnistaa tunteitaan monimuotoisemmin kuin lapsi. Usein vain on niin, että tässä päivässä aikuinen käyttäytyy kuin lapsi, joka on jäänyt turvaa vaille. Valitsetko edelleen vanhan pelon ilmapiirin vai kurkotatko kohti turvaa?
Terveisin Ulla.