Missä on sinun voimatilasi?

Missä on sinun voimatilasi?

Yhä edelleen havahdun siihen, että tilaa  jossa voimat kertyvät, etsitään muualta kuin omasta jokapäiväisestä elinympäristöstä. En oikeastaan yhtään  ihmettele, miksi ihmiset väsyvät, kuormittuvat ja uupuvat. Kuitenkin arki on tasa-arvoisesti läsnä kaikille, juuri...
Paras painos itsestä

Paras painos itsestä

Kirjoitin tekstin vuosia sitten (2019)  ja luin sen läpi pohtien mikä on muuttunut. Omalla kohdalla ainakin ymmärrys hermoston yksilöllisyydestä. Myös se, että ajatus itsestä jotenkin parempana versioina ei ole muuttunut mitenkään. Olen juuri se versio, jota...
Saattaen

Saattaen

Elämme yhteiskunnassa, jossa näkyvästi  kunnioitetaan uutta elämää, syntymää. Elämme myös yhteiskunnassa, jossa elämän päättyminen, kuolema, on siirretty tapahtumaan jonnekin varjoon. Se ei ole osa elämänkulkua, siirtymävaihetta johonkin seuraavaan, mikä tässä on...
Kummallista

Kummallista

Kummallinen tarkoittaa tapahtumaa, ilmiötä, jota ei pysty itselleen selvittämään. Kummallinen asia jää mieleen kummittelemaan ja tilanne rauhoittuu, joko ajan kuluessa tai asian selviydyttyä. Kummallisia asioita tapahtuu. Myönteisessä mielessä ne ovat esimerkiksi...
Palautumisen uudet näkökulmat

Palautumisen uudet näkökulmat

Yllä olevassa kuvassa on tuttuja asioita. Kuten valon vaikutus ja maadoittuminen. Valo on  asia, joka meillä on liiallista ja maadoittuminen  taas liian vähäistä. Ruokailun kanssa auttaa omiin tarpeisiin perehtyminen. Unesta osataan lähes kaikki. Väitän, että kolmessa...
Minä olen ajassa

Minä olen ajassa

Vietämme jälleen aikaa lomaillen. Toiset lyhemmillä pätkillä ja toiset pitkilläkin tauoilla. Joka tapauksessa, halutaan katkos normaaliin arkeen ja tekemiseen. Halutaan omaa aikaa. Halutaan, että se aika olisi mahdollisimman laadukasta. Havahduin tähän aika-asiaan ja...