Olen jo pidemmän aikaa pohtinut asioiden eri näkökulmia. Tarkoitan tällä sitä, mistä näkökulmasta asioita tarkastellaan ja miksi niiden muuttaminen opitusta on niin vaikeaa. Terveydenhuollon näkökulmasta asioita olisi hyvä nähdä ennakoivan terveydenhoidon- ja huollon...
Olin jälleen tekemisissä vanhan asian kanssa, monen mielenkiintoisen yhteensattuman vuoksi. Kysymyksessä on toksisuus ihmisissä ja sen aikaansaamat ilmiöt. Tätä asiaa käsittelevä vanha kirjani on palautumassa takaisin kotiin. Lainaaja oli löytänyt sen tavaroistaan...
Kirjoitin tästä aiheesta ensimmäisen kerran kuusi vuotta sitten, silloisessa vanhassa blogissani. Ajattelin nyt, kesän tullessa, muistuttaa kehostaan pitämisen tärkeydestä. Kesä kun kuorii meistä vaatekerroksia ja tutkimme tarkemmin, mitä talven aikana on itsellemme...
Keskittymisen taito on yksi tämän päivän suurista mahdollisuuksista palautua ja voida hyvin. (Pysähtyminen, rauhoittuminen ja ajatusten vapaus). Samalla se on suurimpia palautumisen haasteita. Kysymys ei ole pelkästään yksilön tarvitsemista keskittymiseen taidon...
Kehosi ja mielesi rakastamat liikkeet löytyvät Palautumisohjelmista. Pyrin tässä tekstissä perustelemaan miksi, tieteellisen tukimuskoosteen tukemilla ajatuksilla. Kehon ja mielen toimintamallit ovat monenlaisen kiinnostuksen kohteena. Nykytiedon mukaan, tieteen...
Tunteet tekevät meistä ihmisiä. Mitä tapahtuu, kun tunnetta toiminnasta ei synny lainkaan? Mitä se kertoo ihmisestä? Onko tällainen yleensä mahdollista? Miten voi palautua voimakkaiden tunteiden aiheuttamasta kehollisista tuntemuksista ja mielen myllerryksestä?...